Miten voi mennä usko näin nopeesti? Täss funtsailin asioita. Tuli taas se tunne mikä aina mulle tulee nykyään. Että J kusettaa mua, tai oon ymmärtäny väärin. En voi luottaa siihen enkä myöskään itteeni, en siihen mitä uskoin ja tunnen ja mitä kuvittelen sen tuntevan. 

Itkettää.

En tiedä mistä tää tulee. Viime vuodestahan tää juontaa juurensa, mä en tarvii mitään helvetin psykologia kertomaan sitä mulle. Tää on aiheetonta ja turhaa. Toivon että nään J:n taas pian. Toivon että tutustutaan hirmu hyvin ja että se tykkäis musta yhtä paljon kun mä siitä, ja sillä ois yhtä helppo ja luonnollinen olla. Toivottavasti tää ei jää jumittamaan samalla lailla kun juttu L:n kanssa, koska sitä mä en kestäis. Toivottavasti J ei kyllästy muhun. 

Pitää kertoa sille tästä kun ens kerran nähdään. Mut tällä sekunnilla tuntuu ettei sitä oikeestaan ees kiinnostais se. Miten pahasti ihminen voi olla kerran rikottu? Pystynkö mä enää koskaan luottaa keneenkään? 

ps. tästä ei tuu angstiblogia.